Family Silas, Finland (2015)

“In so many ways, this Camino was different than the one we did before, but it had a lot the same, too. The one thing that doesn’t changes is how deep and memorable an experience it is. One day, if we are able, we will return to the Path. As a family, of course!”

Read More

< Previous Story

Next Story >

Finnish


Perhe Silas, Suomi

Kuljettuamme ranskalaisen reitin keväällä 2014 tiesimme mitä Camino on. Ja tiesimme rakastavamme sitä! Ajatus polulle palaamisesta oli mielessämme jatkuvasti. Kirjoitimme ensimmäisen vaelluksemme kokemuksista kirjan Perheloma El Caminolla. Kirjoittaessamme kaipuu kulkemaan kasvoi kasvamistaan.

Emme kuitenkaan voineet palata Caminolle. Lapset olivat vuoden aikana kasvaneet. He olivat pidempiä eivätkä enää mahtuneet kärryihinsä. Tai niin me luulimme… Tammikuussa 2015 kaivoimme kärrit esille ja sillä sekunnilla kun kuopuksemme näki ne, hän juoksi niiden luo ja kiipesi paikalleen istumaan. Hän halusi lähteä Caminolle! Yllätykseksemme myös tyttäremme mahtui paikalleen, vaikkakin polvet hyvin lähellä suutaan. Sinä iltana päätimme palata Espanjaan.

Vaikeinta oli valita meille sopiva reitti. Emme halunneet kulkea samaa kuin edellisenä vuonna. Reitin varrelta täytyi löytyä riittävän tiheästi majapaikkoja ja muita palveluita. Tärkeää oli myös, ettei reitti ollut fyysisesti yhtä vaativa kuin ranskalainen tie. Lapset eivät olleet pelkästään kasvaneet pituutta, he olivat myös painavampia tällä kertaa. He haluaisivat kävellä enemmän ja sen mahdollistaaksemme meidän täytyi varata kulkemiseen riittävästi aikaa.

Päädyimme taivaltamaan Camino Portuguesea eli Portugalin reittiä. Olimme suunnitelleet kulkevamme huomattavasti lyhyemmän Caminon tällä kertaa. Mutta saatuamme matkaoppaan käsiimme suunnitelmamme muuttuivat kertaheitolla ja päätimmekin aloittaa reitin Lissabonista Porton sijaan.

Toukokuun puolivälissä vuonna 2015 aloitimme toisen Caminomme. Tällä kertaa matkaa kertyi 600 kilometriä ja siihen kului aikaa viisi viikkoa. Saavuimme Santiago de Compostelaan kesäkuun 19. päivä, jolloin oli kulunut tasan vuosi siitä, kun ensimmäisen kerran astuimme Santiagon maaperälle.

Ensimmäiseen Caminoomme verrattuna tämä oli osin helpompi, osin raskaampi. Terveydellisistä syistä johtuen en ollut voinut harjoitella ennen Camino Portugueselle lähtöä. Olimme todella onnekkaita, että reitti oli korkeuserojen ja kulkualustojen puolesta helpompi kuin ranskalainen serkkunsa. Oli myös onni, että meillä oli kokemusta keltaisten nuolien seuraamisesta ja löytämisestä. Kokemus matkaoppaan tulkitsemisesta oli hyödyksi, sillä varsinkin alkumatkalla reitti oli huonosti merkitty.

Sään suhteen emme olleet onnekkaita. Oli todella kuuma. Kun lähtee Suomen keväisestä +10°C lämmöstä kulkemaan +35 asteen helteessä joka päivä, saa osakseen terveysongelmia. Tällä kertaa oli Jannen vuoro kerätä rakkoja – suuria ja mehukkaita. Osa niistä tulehtui. Myös lapsia koeteltiin. 4- ja 5-vuotiaat pikku-peregrinot sairastivat matkan aikana vesirokon! Koska lääkärin mielestä matkanteolle ei ollut estettä, jatkoimme kulkua pienten potilaiden kanssa. Yritimme vain vältellä pieniä lapsia ja raskaana olevia naisia parhaamme mukaan, kuten tohtori oli ohjeistanut.

Tämä Camino oli rutinoidumpi, kivuliaampi ja huomattavasti aurinkoisempi kuin aiempi. Rakastuimme Portugaliin. Sen ihmisiin, ystävällisyyteen, tapoihin ja siihen, kuinka helppoa siellä oli elää opaskoiran kanssa. Emme kohdanneet ihmisiä yhtä paljon kuin viime vuonna, mutta ne jotka tapasimme, opimme tuntemaan paremmin. Tapasimme mahtavia kanssakulkijoita, jotka jakoivat yksinäisen tien kanssamme.

Tämä oli erilainen Camino. Mutta siinä oli myös samaa kuin edellisessä. Jos se on meistä kiinni, palaamme polulle. Perheenä, tietenkin.

Valeriina, Janne, Alina ja Arttu, sekä opaskoira Uuno Suomesta

English


“We absolutely loved our first Camino in 2014. The thought of going back was in our minds all the time. We wrote a book of our experiences on Camino Frances and during the writing process, the longing back to the path became greater and greater.

But since our children had grown taller – we thought they couldn’t fit in our 2-seater “Camino buggy” anymore. Or so we thought… In January 2015 we dug up the buggy on a whim and the very second our youngest saw it, he ran up to it and sat in his old seat. He felt the call of the Camino! To our surprise, our daughter fit in her seat as well, just a little tighter. That same night, we decided to return to the Camino.

The biggest issue was to choose a Camino route. We didn’t want to walk the Camino Frances, which we did in 2014. Because of our various needs, the route needed to have good facilities on the way. It was also important, that the route wasn’t as physical as the Camino Frances. Our children had grown and they were heavier than last year, so pushing the buggy would be tough. Also, they wanted to do some walking and we needed to make sure we had time to allow them to do that.

We ended up walking the Camino Portugues. We had planned on doing a significantly shorter trip this time, starting in Porto. But when the guidebook arrived, we quickly changed our plans to start the walk from Lisbon and cover the entire trail of 600 kilometers (370 miles). And so in mid-May 2015 we started our second Camino. The trip took us five weeks and we arrived to Santiago on June 19th, exactly one year after the first time we set foot in Santiago de Compostela.

Compared to the previous Camino, this one was in some ways harder, and in other ways easier. This year, I wasn’t able to train like I had last year because of health issues. But, we were really lucky that the route was easier when it came to hills and surface of the paths. We were also lucky to have experience following and finding the yellow arros and understanding the maps in our guidebook, because the route was poorly marked especially in the beginning.

However, we didn’t have luck with the weather – it was really hot. When one comes from Finland and is used to daily temperatures of 10°C (50°F), and starts walking in 35°C (95°F) every day, one is bound to have problems. This time it was Janne who kept collecting blisters – big and juicy ones. Some of them got infected, too. Health was an issue this time with the children also, 4 and 5 years at the time. They both got the chickenpox during the camino! We spoke to a doctor in a hospital and he didn’t see any problem with continuing, we kept going. We just kept our heads down to beat these issues, and of course we tried to avoid other children and pregnant mothers.

This Camino had more routine, more pain and way more sun than the last one. Along the way, we fell in love to Portugal, its people, friendliness, customs, and we were impressed at how easily a blind person could live there with a guide dog. We didn’t meet as many people as we did the previous year, but the ones we got to know, we really got to know. We met wonderful fellow pilgrims who shared the lonely path with us.

In so many ways, this Camino was different than the one we did before, but it had a lot the same, too. The one thing that doesn’t changes is how deep and memorable an experience it is. One day, if we are able, we will return to the Path. As a family, of course!”

-Valeriina, Janne, Alina and Arttu, and guide dog Uuno, Finland

Read More Stories

Kirby, USA

Carlos, Spain

Share This